maanantai, 13. joulukuuta 2010

Joulu, joulu on meillä

Niissä maissa missä joulua vietetään, yleistä on rauhoittuminen yhteen viettämään joulunpyhiä perheen kesken. Sukulaiset kokoontuvat ja muistavat toistensa arvon. (Tai äiti on rättiväsynyt, isä hermostunut ja lapset tappelevat keskenään – ja kohta anoppikin jo tulee…).

Kiireisessä elämänmenossamme joululla on joka tapauksessa se tärkeä tehtävä, että se pysäyttää meidät hetkeksi. Läheisyys, tunnelmallisuus ja toisten muistaminen onkin joulun kansainvälinen sanoma.

Suomalaisen jouluun kuuluvat joululaulut, joulukuusi, joulupukki, joulupuuro, joulukinkku, joulusauna… Joulutapamme ovat pitkälti peräisin pakanallisista menoista. Joulukinkku on perinne muinais-skandinaavien talvipäivänseisaus-juhlasta, jolloin Freyer-jumalalle uhrattiin pyhitetty karju. Joulupuuro tuli joulupöytäämme esi-isiemme vainajien palvontajuhlasta. Puurovati jätettiin jouluyöksi porstuaan, jotta vainajat saisivat osansa vuoden sadosta ja suojelisivat talon asukkaita pahoilta hengiltä.

Joulurauhanjulistus on varsinkin turkulaisille tärkeä, ”joulun virallinen avaus”. Paikalle voi mennä itsekin ja kokea
historiallisen hetken. Nykyisin luettavan julistuksen kirjoitti maistraatin sihteeri muististaan Turun palon jälkeen vuonna 1827. Joulukaupunki Turun joulurauhanjulistus välitetään kaikelle kansalle på två språk: se on radioitu vuodesta 1935, televisioitu vuodesta 1983 ja se nähtiin ensimmäisen kerran nettilähetyksenä vuonna 2006.

Huomenna, jos Jumala suo,
on meidän Herramme ja Vapahtajamme armorikas syntymäjuhla;
ja julistetaan siis täten yleinen joulurauha kehoittamalla
kaikkia tätä juhlaa asiaankuuluvalla hartaudella viettämään…


Joyeux Noël!

Ranskalaisesta joulusta kirjoittaa Tiina Hirard:

Ensimmäisenä ranskalaisesta joulusta tulee mieleen jouluruoka! Tyypillisiä ruokia ovat mm. osterit ja muut merenelävät, kalkkuna, kastanjat jne. Näitä samoja jouluruokia syödään kuitenkin varmasti muuallakin maailmassa, mutta ranskalainen erikoisuus on jouluhalko eli la bûche de Noël. Se symboloi hedelmäpuun halkoa, joka perinteisesti poltettiin takassa useampaan otteeseen jouluajan päivinä. Ajatuksena oli, että se takaisi seuraavaksi vuodeksi hyvän sadon.

Nykyisin ei kai oikeata halkoa enää kovinkaan paljon polteta, mutta herkullista jälkiruokahalkoa syödään sitäkin enemmän. Halkojen kuorrutus tehdään usein suklaasta, jolloin se muistuttaa ulkonäöllisesti eniten oikeata halkoa.



Merry Christmas!
Kelly Raita ”runoilee” englantilaisesta joulusta:

Pre Christmas
Crowded, chaotic shops
Harassed shoppers packed like sardines into endless checkout queues
The classic Christmas tunes by Slade and Wham “Last Christmas I gave you my heart ….”
beating to the hustle and bustle of shopping en masse who look like “bag ladies”, laden down carrier bags bearing socks for Uncle Joe and a Marks and Spencer jumper for the “father-in-law”
Street bands and carol singers dotted along the shopping malls, singing Christmas songs to the sound of the trombone and jiggling bells
The Christmas Grotto – pay a tenner in return for a walk through a trail/cave leading to a bearded Santa and a surprise Christmas gift
Traffic jams, glitter, noise.
Christmas tips for the postman, window cleaner and milkman

Christmas Eve 24.12

24 hour opening at larger supermarket chains
Last minute present wrapping, preparing the oversized turkey for roast
Filled with tinsel and sparkly Christmas decorations
Preparation of Santa “snack” left by children on the fireplace under their hanging stockings: brandy for FC and a carrot for Rudolf
Children dashing to bed - in case they are seen by Father Christmas, who won’t leave their gifts
if they’re not sound asleep when he arrives
Covert present wrapping while children are sleeping
Neighbours dropping in for a Christmas drink before the big day

Christmas Day 25.12
Waking up at the crack of dawn to the whispers of “Can we get up yet Mum”

Anticipation and excitement – did Father Christmas come or not?
A lounge filled with gifts, a half eaten carrot and an empty brandy glass
Frantic present opening to gasps of wow and “Oh, I love it”
Christmas breakfast, bacon and eggs, freshly squeezed orange juice for some bagels, cream cheese and salmon washed down with freshly perculated coffee for others.
Dressing up in “Christmas outfit”
Christmas mass, carols and lots of handshaking
Home for final touches to the Christmas feast

The aroma of turkey and sherry
Christmas dinner complete with Christmas crackers, party hats, rosy cheeks
Roast turkey – as big as a cat - with horse chestnut stuffing, glazed baby carrots, mange tout and roast potatoes
Christmas Pudding, warm and sticky with brandy sauce,
Mince pies, Christmas log
Christmas TV and games, contentment, Frank Sinatra
Roasting chestnuts on an open fire, passing around the nutcracker and mixed nuts
Utter contentment.


Ja muissa maissa...

Espanjassa joulupukki ei vieraile, vaan kolme itämaan tietäjää tuo loppiaisena lahjat tullessaan. Tai nykyään taitaa kyllä olla niin, että myös jouluna annetaan lapsille lahjoja - he siis saavat lahjoja kahdesti! Joululahjojen merkitys kasvaakin jatkuvasti, koska niillä lapset ehtivät leikkiä joululoman aikana toisin kuin "loppiaislahjoilla".

Yksi tärkeä ja nimenomaan espanjalainen jouluperinne on jouluarvonta, johon ihmiset osallistuvat sankoin joukoin ja jonka palkinnot arvotaan 22.12. Perinne alkoi jo 1800-luvun alussa ja tänä vuonna arvonnassa jaetaan palkintoina yhteensä 2 320 500 000 €.

Italiassa herkutellaan jouluaattona vasta keskiyön messun jälkeen. Sielläkin lapset saavat lahjansa pääasiassa vasta loppiaisena, epifaniana. Loppiaista vietetään katolisissa maissa itämaan tietäjien muistoksi. Joulupukkitraditiota ei Italiassa ole, mutta siellä on la Befana eli luudalla lentävä nainen, joka tuo joululahjoja.

Venäjälläkään ei ole joulupukkia vaan pakkasukko. Pakkasukolla on tuuhea, valkoinen parta,
nahkainen karvalakki ja koristeellinen sauva. Pakkasukko vierailee kodeissa vuodenvaihteessa, mikä on iso juhla Venäjällä.

Saksassa ja naapurimaassamme Ruotsissa annetaan lahjat jouluaattona 24.12. kuten meilläkin. Suomalaisten joulupukki asuu korvatunturilla, mutta saksalaisten joulupukki pohjoisnavalla. Saksassa jouluna tarjottava ruoka vaihtelee alueittain ja perheittäin, tarjolla voi olla esim. hanhea. Ruotsissa syödään pitkälti samoja perinteisiä jouluruokia kuin Suomessa; lanttulaatikkoa, porkkanalaatikkoa ja kinkkua. Ruotsissa on lisäksi tärkeää, että joulupöydässä on myös silliä, lohta ja lihapullia.


Hyvä, lämmin, hellä, on mieli jokaisen…

Perinteinen joulu joko viehättää tai kauhistuttaa. Toiset meistä ovat ”jouluihmisiä”, toiset ovat jo ajoissa varanneet matkan kauas lämpimään joululoman ajaksi. Olipa sinun joulunviettotapasi millainen tahansa, toivomme että se sujuu leppoisasti ja voimia antaen.

Rauhallista ja hyvää joululomaa
toivottaa Kielikoulutuskeskuksen väki

Koonnut: Anne Lehikoinen

0 kommenttia: