Pysähdellen

Blogissa voi, tai ehkä jopa ”kuuluu”, kommentoida. Niinpä kommentoin Teemu Brunilan kulttuurikolumnia Turun Sanomissa, vaikka sen julkaisemisesta on jo aikaa. Brunila kirjoitti Stendhalin syndroomasta – kun taide pistää pyörryttämään tai salpaa hengityksen – ja sivulauseessa leimasi panhuilumusiikin banaaliksi ja keskiluokkaiseksi.

Mutta minkä minä voin jos panhuilu soittaa sieluani, ja käen kukunta on korvissani panhuilun soittoa.

Käki soittaa panhuiluaan
eikä siinä ole mitään
keskiluokkaista tai banaalia:
vilpitön sateen tuoksu
rentukat nupuillaan
rakastavat käen huilua.

Kun käen huilua kuunneltuani palaan kesäkaupunkiimme Turkuun, suuntaan Pieneen Kirjapuotiin Yliopistonkadun ja Humalistonkadun kulmassa. Riemastuttava paikka kirjojen, korttien ja musiikin ystäville! Hankin samalla loppukesän tuliaiset ja muutaman joululahjankin valmiiksi.

Ja löytyyhän sieltä myös valkokantinen runokirja Pirunpelto, josta ylläoleva runo on poimittu. Rentukoiden lisäksi se kertoo perheestä, unettomuudesta, surusta ja vähän työelämästäkin. Jos haluat uutta näkökulmaa kvartaalitalouteen ja (sen) jaksamiseen, tartu kirjaan.

Nautinnollista kesää perheen parissa, musiikin, luonnon ja kirjojen ääressä pysähdellen!

Satu Haapala